Halusin valkoisen, puisen pihakeinun. Sille aukeni täydellinen paikka pihan perältä, kun lasten vanhat keinut kävivät tarpeettomiksi ja purettiin pois. Keinusta näkee koko tontin ja siihen paistaa aamuaurinko. Sinne pääsee nurmikkoa pitkin paljain jaloin, ja siellä voi istua rauhassa yöpaita päällä.

Loma-aamujeni kuva on juuri sellainen, jossa istun pihakeinussa yöpaidassani, kahvikuppi sylissäni ja siristelen silmiäni aamuauringolle. Paljaat varpaani ovat aamukasteesta kosteat, mutta se ei haittaa, sillä päivästä on tulossa kuuma ja hyvä. Koirat loikoilevat paisteisimmissa paikoissa, ja vaahtera varjostaa keinun kulmaa. Kuuntelen lintujen laulua ja keinuttelen varovasti, ettei kuuma kahvi läiky syliin. Kiireetöntä, lämmintä ja ihanaa. Tällaisia ovat loma-aamut pihakeinussa. Todellisuudessa tuollaisia loma-aamuja ei välttämättä ole kovinkaan montaa. Tällainen vilukissa tarvitsee nimittäin vähintään kaksikymmentä astetta yöpaitakahvitteluun. Pilviäkään ei saisi olla liikaa, eikä tietenkään tuulta, joka jäähdyttää kahvin ja nostaa ihon ikävästi kananlihalle.

Silti keinua katsoessani tulen joka kerta hyvälle mielelle. Se on kuin ihanan kesän muistomerkki, jota katsoessa melkein tuntee aamuauringon ihollaan ja kuuman kupin sormiensa alla. Olkoon, että niitä todellisia unelma-aamuja olisikin ollut vain yksi tai kaksi, keinua katsoessa koko kesä on yhtä aamuauringon paistetta ja hellepäivän raukeaa odotusta. Keijukaisten ilmaa, kuten lapseni pienenä sanoivat. Melkein joka kesäaamu he kirmasivat pitkähelmaisissa yöpaidoissaan keittiöön ja kysyivät ensimmäiseksi: ”Äiti, onko keijukaisten ilma?” Jos oli, se tarkoitti, että pihalle tarkeni mennä liihottelemaan paljain varpain pelkässä yöpaidassa. Vieläkin näen silmissäni kolme keijukaista hulmuhelmoineen ja näkymättömine  keijukaissiipineen liihottamassa pitkin nurmikkoa. Ne aamut olivat kesän parhaita.

Pihakeinuni on jatko-osa noille hulmuhelma-aamuille. Keijukaisten ilmalla sinne voi mennä yöpaitakahville paljain jaloin. Ja saatan vähän liihotellakin.

Julkaistu Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä 1.8.2016