Kiitos, Hurri, että saimme kulkea niin pitkän ja värikkään yhteisen matkan. Toit elämään iloa ja naurua enemmän kuin aavistin koiran kanssa olevan edes mahdollista. Perusolemuksesi oli puhdas ilo. Aiheutit positiivista hämminkiä usein ja runsaasti, ja joskus myös jännitystä enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Sait joka päivä revitellä vapaana agilityhallissa, metsässä tai vähintäänkin omassa pihassasi. Parasta oli nähdä sinun pinkovan metsässä täysillä ilman päämäärää, silkasta elämisen riemusta! Vanhuuden päivinäsi otimme tavaksi kotikadulla revittelyn, lakisääteisen loppukirin hihnasta vapaana.

Sinuun oli helppo rakastua. Tulit meille vähän kuin pyytämättä ja yllättäen, kun vanhassa kotimaassasi Ruotsissa sinut oli avioeron vuoksi palautettu kasvattajallesi puolivuotiaana. Hipun kasvattaja soitti minulle, että ”nyt olisi Hipulle kaveri tarjolla”. En ollut edes ajatellut toisen koiran hankkimista, joten olin hiukan hämmennyksissäni. Sain viikon miettimisaikaa ja yhden pikkuruisen kännykkäkuvan, mikä onneksi riitti. Yksi elämäni parhaista päätöksistä oli sanoa sinulle kyllä, vaikka moni realiteetti huusi eitä. Sinun kuului tulla meille (ja muuttua Kingistä Hurriksi).

Rakastit kaikkea ja kaikkia. Intoilit syömisestä, ja sinulle kelpasikin aivan kaikki kaalinlehdistä kalanperkeisiin. Halusit innolla tutustua kaikkiin ihmisiin ja eläimiin. Riistaviettisi kohdistui pääasiassa myyriin, joita metsästit joskus kaivautumalla maapallon puoliväliin – tuloksetta. Kaikki muut eläimet olivatkin potentiaalisia bestiksiäsi, myös kissat. Valitettavasti ne muut eläimet eivät aina ymmärtäneet hyvää tahtoasi ja joko sähisivät vihaisesti tai luikkivat pakoon. Sinä jäit ihmettelemään moista käytöstä. Onneksi kotona oli ihana ”isosisko” Hippu ja kotikadulla monta kivaa koirakaveria.

Energiatasosi oli huikean korkea, ja sitä energiaa oli purettava jonnekin, muuten kiipeilit kotona seinille. Harrastimme agilitya 9 hienoa vuotta, kiersimme kisoja ja treenasimme säännöllisesti. Menestystä ei tullut sanottavasti, mutta tärkeintä olikin hauskanpito ja yhdessä tekeminen. Pääsimme silti korkeimpaan eli kolmosluokkaan, ja kisoista jäi konkreettiseksi muistoksi parikymmentä Muumi-mukia – jotka nekin muistuttavat nyt joka päivä sinusta. Teimme pitkiä metsälenkkejä, joista et koskaan kylläkään väsynyt, vaan sait oudosti kuin lisää virtaa. Sanoinkin aina, että latauduit pitkillä lenkeillä. Vaikka pelkän agilityrepun näkeminen sai sinut villiksi ilosta, lempilajisi oli kuitenkin uiminen – tai tarkemmin sanottuna uimahypyt. Kun saavuimme mökille, ampaisit yleensä samantien laiturille ja laiturilta päistikkaa järveen. Tätä rallia olisit jaksanut loputtomiin, ellemme olisi välillä pakottaneet sinua pois järvestä (toisin sanoen lukinneet vähäksi aikaa sisälle rauhoittumaan).

Vilkkaasta luonteestasi huolimatta osoittauduit vanhemmiten myös upeaksi terapiakoiraksi. Aistit aina, jos joku oli allapäin tai sairaana, ja käperryit tämän kainaloon tai jalkojen päälle. Läsnäolosi oli lohduttavaa ja rauhoittavaa. Rakastit myös lapsia ja halusit aina olla kaikessa mukana, niin lasten leikeissä kuin aikuisten remonteissa tai puutarhatöissäkin. Mitä ikinä puuhasimmekaan, olit aina ”apulaisena”. Nuorempana tapanasi oli tehdä jatkuvasti jekkuja: varastaa remonttireiskan timpurinkynä, latkia liisteriä ämpäristä, napata puutarhurin istutuslapio tai puutarhakäsineet. Parasta tietenkin oli sitten se kilpajuoksu, kun halusit, että jahtaamme sinua tavaran palauttamisen toivossa. Tottelit kuitenkin, jos tosissamme komensimme.

Vanhemmiten rauhoituit ja nautit erityisesti auringossa köllöttelystä – ellei kylässä ollut lapsenlapsia, silloin ikä lakkasi painamasta!  Olit myös täydellinen reissukoira. Autossa matkustaminen oli sinulle helppoa lepoa. Joskus melkein unohdimme, että meillä oli koira kyydissä, kun olit niin hiljainen kyytiläinen, vaikka matkaa saattoi olla satoja kilometrejä.

Pelkkä läsnäolosi täytti kotimme positiivisella energialla. Nyt koti tuntuu valtavan tyhjältä. Huoneet ovat pelkkiä seiniä, huonekalut tavallistakin kuolleemman näköisiä. Jotakin suurta on sammunut ja elämästä kadonnut rytmi. Harhailen kodissani eksyneenä enkä saa mitään aikaiseksi. En pysty edes nostamaan ruokakuppiasi pois lattialta. Minulla on valtava ikävä sinua, Hurri. Kiitos, että sain rakastaa sinua niin kauan. Eikä se taida loppua.