Toivottavasti elämme joskus sellaisessa maailmassa, jossa terapia kuuluu enemmistön elämään luonnollisena kuin hammashuolto tai kampaajalla käyminen. Omassa historiassani on valitettavan lyhyt terapiajakso, koska en silloin oivaltanut sen arvoa (muuten kuin rahassa, jota ei ollut). Siltä jaksolta jäi mieleeni soimaan kuitenkin yksi tärkeä lause – ehkä lopulta tärkein, jonka terapia voi itselleni antaa: ”Taidat elää aika paljon pääsi sisällä.”

Vastustin tuota lausetta kiivaasti. Minäkö eläisin pääni sisällä? Pah. Minäkö en muka olisi kehollinen? Pyh. Minähän olin kehollisista kehollisin. Olin urheillut koko ikäni, olin harrastanut yleisurheilua, tanssia ja telinevoimistelua ja siinä välissä hiihtänyt ja uinut aina, kun aikaa liikeni. Minäkö en muka ollut kehollinen? No en oikeasti ollut. Terapeutti oli valitettavan oikeassa. Vaikka olisin juossut sata maratonia, olisin silti elänyt enimmäkseen pääni sisällä – ja vahvasti! Koska maratonit eivät ole juttu, jota sieluni kaipaa.

Kehollisuus ei tarkoitakaan sitä, mihin kaikkeen kehomme venyy, vaan sitä, kuinka hyvin yhteys pään ja kehon välillä toimii. Pää on syystä aika pieni. Ihmisen päätösten ja valintojen tulisi nojata juuri tuon pään verran ajatuksiin ja pään pulinoihin. Keho on vastaavasti aika iso. Valintojen ja päätösten tulisi siis nojata huomattavasti enemmän kehon viesteihin. Ja tätä minä en osannut. Keho nimittäin puhuu aivan hirvittävän hiljaa, ainakin jos sitä ei ole opetellut kuuntelemaan. Kehon viesti saattaa olla outo tunne vatsassa, kuumotusta iholla, hikoilevat kämmenet, tärinää polvissa tai joku vielä hienovaraisempi kumma tunne, joka vaatisi hiljentymistä kehon äärelle.

Kun hiljennyimme kehon äärelle, emme todellisuudessa kuuntele silloin polvia tai kämmeniä, vaan sielua. Sielu puhuu ilman selkeitä sanoja – ja nimenomaan kehossa. Ego huutelee päässä ohjeitaan, ja usein hiukan paniikissa juuri silloin, kun se huomaa, että tässähän kuunnellaankin nyt sielua eikä egoa. Kun istun kannon päässä tuijottamassa kaukaisuuteen, oma egoni alkaa huudella, että tee nyt ainakin askelkyykkyjä samalla, nyt olisi hyvää aikaa ja voit samalla katsoa kaukaisuuteen. Kun makaan laiturilla ihmettelemässä pilvien muotoja, egoni huolestuu ja ehdottaa kirjaan tarttumista. Voisit bongata sieltä hyvän lauseen ja kirjoittaa siitä blogipostauksen (ja kun se on egon idea, niin ei todellakaan tapahdu).

Sielu hiljenee aina, kun ego aloittaa, että nyt kyllä pitäisi tai on pakko. Egollakin on tärkeä tehtävänsä, koska joitakin asioita todellakin pitää tehdä (niitä on lopulta aika vähän) ja joskus on jopa pakko. Tässä modernissa maailmassa meitä ohjataan jo pienestä pitäen elämään pään sisällä, ja jotkut solahtavat sinne asumaan helpommin kuin toiset. Ihmisen kuuluisi kuitenkin olla kokonainen paketti, jossa sielu ja ego vuorottelevat – kuitenkin niin, että sielu saisi päättää eniten (kehon koko!) ja ego vain tarvittaessa. Kun ihminen palaa omaksi itsekseen (mikä on yleensä pitkä ja polveileva polku), se tarkoittaakin juuri sitä, että yhteys pään ja kehon välillä toimii. Saamme ikään kuin tehdasasetukset takaisin. Pään rooli on sille sopivan pieni, ja keho saa riittävästi vastuuta ja valtaa. Onko ihme, että erilaiset päänsäryt ovat niin yleisiä? Pieni pääparka kantaa aivan liikaa vastuuta ja huolehtii liikaa, kun meillä kaikilla olisi paljon päätä isompi viisas keho, joka on syntynyt tietämään, mikä on meille parhaaksi. Uskon, että monet sairaudet johtuvat siitä, että yhteys pään ja kehon välillä on poikki. Kun riittävän kauan ohittaa kehon viestit, se yrittää huutaa kovempaa oireilla, joita ei voi enää ohittaa.

Koska olemme kadottaneet luonnollisen kykymme kuunnella kehoamme (= sielua), sitä olisi hyvä harjoitella. Harjoitteleminen ei vaadi mitään erityistaitoja, vain hiljentymistä ja pysähtymistä. Sielu on kuin perhonen, jota ei jahtaamalla saa kiinni. Pitää vain odottaa, että se laskeutuu. Ja sitä odottamista meidän on niin kovin vaikea sietää.

(Ego ehdotti, että laita tähän se kuva, missä seisot käsillä rannalla. Sopisi aiheeseen ja kuvaisi urheilullista elämää ja tasapainon hakemista. Sielu ehdotti perhosta.)