Elämäni koira on poissa. Suru ja ikävä pyyhkivät yli aaltoina, mutta niiden rinnalle on tullut kiitollisuus siitä, että saimme elää niin monta vuotta yhdessä. Kiitos, että olit niin mahtava persoona. Kiitos, että toit elämäämme niin paljon iloa ja rakkautta. Kiitos, sinä viisas, erityinen ja hyvin topakka pieni terrieri.

Sinä rakastit leikkimistä, omia ihmisiäsi, Hurria, palloja, keppejä, Ikean rottia, agilitya, vesiroiskeita, metsässä samoilua, kyljessä kyhnäämistä, hellettä, aurinkoa – ja syömistä. Pohjaton rakkautesi syömiseen oli koitua kohtaloksesi jo aiemmin tänä vuonna, kun muovisen lelukoiran takapää jumittui ohutsuoleesi. Lelunpoisto-operaatio onnistui vastoin ennakko-odotuksia ihmeellisen hyvin ja toivuit siitä vielä ihan ennallesi. Monta kertaa aiemminkin olimme joutuneet jännittämään syömistesi seurauksia: suklaata, ksylitolipurkkaa, muovisia hammastikkuja ym. Eikä niitä jätetty koskaan ulottuvillesi. Emme vain aluksi hoksanneet, että osasit avata vetoketjut hampaillasi tai järsiä laukun kylkeen reijän saadaksesi haluamasi. Melkein kaikkien ulkoiluvaatteitteni taskuissakin on iso reikä. No, itsepä jätin koirannameja taskun pohjalle ja vaatteita lojumaan… Enää se ei harmita, koska nyt rakastan noita reikiä. Niissä kaikissa lukee ”terveisin Hippu”.

Kaikki koirat eivät rakasta musiikkia, mutta sinä nautit silmin nähden, kun joku perheestä soitti ja lauloi. Tosin pakenit paikalta heti, jos soitto tai laulu takkusi eikä soljunut vaivattomasti. Kerran katsoimme porukalla Idols-karsintaa, kun yhtäkkiä aloit ravistella korviasi voimakkaasti ja sitten otit hatkat. Samaan aikaan tajusimme, että kilpailijahan lauloi reippaasti nuotin vierestä. Somat pystyt korvasi olivat siis myös absoluuttiset sävelkorvat (ainakin meidän mielestämme).

Tunnetilojen aistimisessa olit aivan omaa luokkaasi. Tiesit aina, kuka kaipasi lohdutusta ja senkin, milloin keskustelusta oli kehittymässä riita. Kerrankin pakenit parisängystämme parvekkeelle, koska olimme kehittämässä kevyestä sanailusta kunnon riitaa. Pakosi havaittuamme riita suli lopulta nauruksi. Eli olit aika pätevä parisuhdeterapeuttikin!

Kissoja, elävää tulta ja urheilukisoja et koskaan oppinut sietämään. Urheilukisojen meteli ja etenkin kotikatsomon kannustus olivat sinulle liikaa. Onneksi niitä pääsi kotona pakoon yläkertaan. Kun urheilua alkoi olla liikaa myös minulle, tulin seuraksesi nuuhkimaan ihania popcornin tuoksuisia tassujasi. Voi olla, että olen keksinyt tämän itse, mutta muistan kuulleeni, että onnellisen koiran tassut tuoksuvat popcornille. 

Elit täyttä elämää viimeiseen päivääsi asti. Toiseksi viimeisenä päivänäsi (karvaa vaille 16 ja puoli vuotiaana) leikit vielä häntä villisti heiluen, teit tavallisen iltalenkin (jolla löysit metsämansikoita) ja nukuit yösi rauhallisesti polvitaipeisiini käpertyneenä, kuten aina. Aamulla takajalkasi eivät sitten yhtäkkiä kantaneetkaan. Lähdimme eläinlääkäriin raskain mielin, viimeiseen matkaasi varautuneina. Kun mies käynnisti auton, radiosta alkoi soida Eric Claptonin Tears in heaven. Silloin viimeistään tiesin, että yhteinen matkamme täällä maan päällä oli päättymässä. Kiitos, sinä pieni, ihmeellinen koira! Teit monen elämästä onnellisempaa pelkällä olemassaolollasi.

Julkaistu Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä 4.8.2019