Miten ihanalta mahtaakaan tuntua, kun janoon nääntymäisillään saa tilkan vettä. Tai miten itkettävän upeaa on maistaa leipäpalaa, vaikka kuivaakin, jos on riutunut nälässä viikkoja. Kummastakaan itselläni ei ole kovinkaan vankkaa kokemusta, vaikka olenkin joskus paastonnut jopa viikon (ja todennut, ettei sovi minulle). Mutta siitä minulla on kokemusta, miten ihanalta tuntuu ilo, pienikin ilo, kun musta murhe ja raskas epätoivo varjostaa elämää.

Joskus kepeämpinä aikoina saatoin hiukan ärsyyntyä joidenkin somekavereideni yltiöpositiivisista hehkutuksista. Ajattelin (kateellisena?), että juu, juu, tajuttiin jo, että sulla on supermahtavaa. Että vähempikin riittäisi. Mutta eihän se ole ollenkaan niin. Koska iloa pitää alleviivata sitä paksummalla tussilla, mitä raskaampia vaiheita käy elämässään läpi – ja mistä minä tiesin, mitä somehehkuttajakaverini kävi juuri silloin läpi (eikä pitäisi haitata minua, vaikka hänellä olisikin keijunkepeää). Koska kaikkeen iloon pitää tarttua kuin hukkuva pelastusköyteen. Enkä nyt tarkoita, että pitäisi hampaat irvessä tanssia hulahulaa, vaikka oikeasti itkettäisi. Tarkoitan kaiken kauniin ja iloisen huomaamista ja siihen hetkeksi takertumista. Koska ilo hoitaa ja ilo kantaa.

Nyt saatat ajatella, että sinun murheesi on sitä laatua, ettei oikein ilo irtoa. Mutta fakta on, että vaikka juuri nyt elämäsi olisi aivan hirveää, siinä on silti aina myös jotakin hyvää. Ja siihen hyvään kannattaa keskittyä, koska se, mihin huomio kiinnittyy, tuppaa lisääntymään. Vaivun itsekin murheen keskellä helposti synkkiin syövereihin ja oikein kierittelen itseäni siellä. Eikä murheita ole tarkoituskaan kieltää tai tukahduttaa, mutta sinne synkkiin syövereihin on elintärkeää päästää myös valoa. Tekee nimittäin tavattoman hyvää tuntea vaihteeksi iloa. Tänään tunsin iloa liikennevaloissa, kun edessäni olevan auton takaikkunasta näkyi pelkästään ison koiran peppu ja villisti vispaava, iloinen häntä. Eilen tunsin iloa, kun löysin koiralenkillä sydämenmuotoisen kaarnanpalan. Tunsin iloa myös poimiessani mustikoita loputtomassa mustikkameressä. Tai luonnonkukkakimpusta. Kauniista auringonlaskusta. Uudesta kesämekosta. Herkullisesta kakusta. Siivotusta kodista. Koiran temmellyksestä. Hyvästä kirjasta. Kauniista biisistä.

Siis kauneutta on.
Rakkautta on.
Iloa on.

Kaikki maailman kurjuudesta kärsivät,
puolustakaa niitä!

~ Eeva Kilpi ~