Oli taas se aika vuodesta, että herra Hidas pakkasi kalastusvälineensä, ukulelensa ja rouvansa autoon ja suuntasi korpeen, sähköttömälle mökille, jossa he jakaisivat yhden huoneen ja ulkohuussin yhden viikon ajan. Elämä hidastuisi, yksinkertaistuisi ja olennainen kuoriutuisi esiin. Pois jäisi kaikki turha sometus, koska ei ollut kenttää eikä akkua voinut ladata, pois kaupungilla ravaaminen ruuvien tai muiden turhuuksien perässä, pois teeveen tylsä tuijottaminen ja penkkiurheilumaratonit. Jäljelle jäisi vain tärkeimmät pikkuaskareet: kalastus, ruoan valmistus ja saunan lämmitys.

Mökillä rouva Impulsiivinen sai pidätellä itseään, ettei olisi kuluttanut puhelimensa akkua heti ensi metreillä. Hänen mieleensä pompahteli koko ajan visioita toinen toistaan upeammista somepäivityksistä: ”Elämää hidastamassa” ja kuvassa kuikkaperhe lipuisi ylväänä ohi. ”Mitäs me rumat ankanpoikaset” ja kuvassa joutsenperhe lepäilisi lahden pohjukassa. Kauneimmista rantakivistä voisi sommitella hiekalle sanan ”loma”, ja koirat pitäisi saada istumaan laiturin päähän auringonlaskun aikaan.

Pikku hiljaa mökkiympäristön yksinkertaiset askareet ja hiljaisuus alkoivat tehdä tehtävänsä. Rouva Impulsiivinen rauhoittui ja alkoi imeä itseensä kivien kauneutta, järven tyyneyttä ja ilman puhtautta – tosin myös valtavia määriä ruokaa, koska mökillä oli aikaa miettiä syömistä ja aika kului hitaasti. Jollakin piti täyttää ne tyhjät tunnit, eikä koko ajan jaksanut käydä mustikassa.

Herra Hitaalle kävi päinvastoin. Hänen perusrytminsä oli hidas sen kaiken arkisen älämölön vastapainoksi, ja nyt kun ympärillä oli vain hiljaisuutta, hän alkoi oudosti aktivoitua. Koska kala ei syönyt, radiosta piti räplätä esiin urheiluselostusta, ukulelella piti soittaa sointuharjoitusmaratoneja ja mökkikuistilla piti punnertaa ja tehdä vatsalihasliikkeitä. Rouva Impulsiivinen ei yllättynyt, koska kolmenkymmenen vuoden jälkeen ei ylläty enää mistään.

Sen sijaan hän pillastui. Että mökkiympäristössä on kuunneltava kuikan huutoa eikä urheiluselostusta. Sängyn päällä on kaulailtava vaimoa eikä ukulelea. Ja ikinä en enää tule tänne ainakaan sinun kanssasi. Herra Hidas odotti, että rouvan mekastus loppuu, ja sanoi sitten: ”Meinasin näyttää sulle yhden kummallisen jutun.” Hän kaivoi sukan alta esiin kovettuneen kantapäänsä, johon oli muodostunut aivan täydellisen sydämen muotoinen rakko. Rouva Impulsiivinen ei ollut ennen saanut yhtä erikoislaatuista rakkaudentunnustusta, mutta pakkohan tuon oli semmoinen olla. Mökillä oli aina jotenkin niin romanttista.

Julkaistu Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä 23.7.2017.