Muistan elävästi, kun teineinä olimme urheilukisamatkalla ulkomailla ja yövyimme perhemajoituksessa. Ystäväni oli majoittunut mukavaan perheeseen, jonka isä kuskaili meitä urheilukentälle ja milloin minnekin. Me, kiittämättömät teinit, emme suinkaan viritelleet kohteliasta small talkia tai ihmetelleet maisemia, ei sinne päinkään. Me laskimme hiljaa perheen isän ähkäisyjä. Ja voi pojat, niitä riitti! Kun pääsimme sadan kieppeille, olimme jo hysterian partaalla. Seuraava ähkäisy sai takapenkin repeämään ja kieriskelimme siellä naurusta ulvoen. Nyt hävettää. Tekisi mieli kirjoittaa anteeksipyyntökirje sille mukavalle sedälle. Vaan enpä taida tietää edes nimeä.

Mutta eipä mitään. Universumi hoitaa näköjään asian puolestani. Se on nimittäin yhtäkkiä salakavalasti ja varoittamatta tehnyt minusta ähkijän. Itse asiassa Ähkijöitten Kuningattaren. Ähkäisen, kun puen kengät. Ähkäisen, kun riisun kengät. Ähkäisen, kun kumarrun. Ähkäisen, kun nousen. Kaikenmaalaiset teinit pääsisivät seurassani sataan ihan heittämällä.

Jostakin luin todella tieteelliseltä vaikuttavan tutkimuksen, jossa todettiin ihmisen olevan vanha, kun hän alkaa ähkiä arkipäiväisissä askareissaan. Mutta minähän en ole siis vanha, koska tämä on pelkkä universumin kosto ja pila siitä teini-iän huonosta käytöksestä. Minulla on nimittäin kovin nuori olo. Lähes kepeä. Ajattelen jatkuvasti nuoria ajatuksia, ihan uunituoreita. Peilistäkin katsoo ihan kohtuullisen nuoren näköinen kuvatus (tosin en näe kovin selvästi enää). Valokuvista joskus ihmettelen, mistä ne ovat siihen sen etäisesti näköiseni mummon repäisseet. Ihan skarpilta näyttää ensin peilissä, ja sitten kamera muuttaa ihmisen ihan toiseksi. Ei ole nykytekniikkakaan ihan moitteetonta.

Mutta ähkimisestä on pakko hankkiutua eroon. Verkkokurssilla tai jollakin vieroitusklinikalla. Kai semmoisia jossakin on. Ja jos ei ole, niin perustakaa sellainen pikimmiten. Minulla olisi sille valmis nimikin: Ähkäisyn Ehkäisy. Toisaalta Dr Phil sanoi aina, että huonot tavat loppuvat vasta, kun ne on korvannut jollakin toisella. Pitäisi siis kehittää jokin muu ääni ähkäisyn tilalle. Vingahdus? Inahdus? Hepskukkuu?

Lopuksi haluan lähettää terveisiä sille mukavalle sedälle Saksaan: Kiitos, että kyyditsit meitä, väsyneitä ja sokerihumalaisia teinejä ympäriinsä. Anteeksi, että nauroimme sinulle. Siitä hyvästä täällä nyt ähkitään muina mummoina! Saat nauraa. Tschüss!

Kiitos, tuntematon kuvaaja ja Siiri Angerkoski, mahtavasta kuvasta!

Julkaistu Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä 9.4.2017