Olen alkanut bongailla sydämiä merkillisistä paikoista. Yhtenä iltana sydän ilmestyi tiskipöydälle vesipisarasta. Toisena sydän kuoriutui esiin Maasdam-juustosta. Kolmantena sydän oli sulanut esiin jääköntistä. Pidän näitä sydämiä rakkausviesteinä yläkerrasta. Ne sanovat jotenkin suloisella tavalla, että älä murehdi, kaikki on hyvin.

Kyse ei ole vetovoiman laista, jossa erityisesti keskittyisin ajattelemaan sydämiä ja sitten näkisin niitä joka paikassa. Päinvastoin. Ajatukseni ovat olleet kaikkea muuta kuin sydämellisiä noiden sydänten ilmestyessä. Ne ovat tulleet pelastamaan minut synkkyyteen vaipumiselta.

Tiskipöydän sydän ilmestyi, kun meille oli tulossa viikonloppuvieraita ja olin raivaamassa keittiön kaaosta. Perjantaiväsymys painoi hartioita kuin lyijyliivi. Raivattavaa oli aivan liikaa, ja osa ruokatarvikkeistakin vielä kaupassa. Huokailin ja kiukuttelin. Sitten ilmestyi sydän. Mikäs hätä tässä oikeastaan oli? Rakkaita ihmisiä tulossa, koko viikonloppu aikaa. Olisiko isokin ongelma, jos kaikki ei olisikaan aivan tiptop vieraiden saapuessa? Kaikki oli siis hyvin. Sydämen jälkeen kaikki sujui aivan eri fiiliksissä, suorastaan rakkaudellisissa.

Juustosydän ilmestyi päivänä, jona olin kuullut lääkäriltä, ettei peukalon tyven kipu olekaan paranevaa laatua, vaan pahenee ajan kanssa. Yritin höylätä juustoa leivän päälle, mutta se ei meinannut kivun takia onnistua. Itketti ja harmitti. Epätoivoisen äheltämisen jälkeen sain siivun vihdoin onnistumaan, ja mitä paljastuikaan sen siivun alta: täydellinen sydän! Turha murehtia. Kaikki on hyvin. Kivusta huolimatta kaikki menee hyvin.

Lumisydämen löysin eilen iltalenkillä, kun murehdin märkää, pimeää ja synkkää tammikuuta. Tämmöisiäkö talvet olisivat nykyään? Mitä maapallolle on tapahtumassa? Ajatukseni olivat yhtä synkkiä kuin musta maa. Sitten keskellä polkua kimmelsi tuo kuvan kaunis lumisydän. Taas helpotti. Kaikki menee kuitenkin lopulta hyvin. Tänä aamuna maa olikin lumesta valkoinen ja kaunis, ja aurinko paistoi.

Yhtäkään löytämääni sydäntä en ole muokannut tai askarrellut paremmaksi, ne ovat olleet ilmestyessään juuri tuollaisia kuin kuvassa. Realistisempi mieheni suhtautuu hiukan epäilevästi näihin sydänviesteihin – pelkkää sattumaa kuulemma. Mutta sillä ei oikeastaan ole edes väliä, onko sydämien ilmestyminen sattumaa vai ei. Tärkeintä on se, että ne ilahduttavat ja nostavat minut joka kerta pelosta rakkauteen. Elämä on monin verroin kepeämpää, kun uskoo, että kaikki on hyvin.

Julkaistu Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä 7.1.2018.