Minulle on kehittynyt ehkä työni myötä vakava allergia vihapuheelle, mustamaalaamiselle ja perusteettomille syytöksille. Kaikkea tuota nimittäin työkseni karsin ja estän ja ehkäisen. Joka päivä olen tuntosarvet pystyssä oppilaitten sanomisille, ilmeilyille ja silmien pyörittelyille. Oliko sopivaa? Oliko alentavaa? Oliko epäreilu syytös? Ja toisaalta valppaana alleviivaamaan kaikkea havaitsemaani hyvää. Mahtavaa, että nostit kaverin hanskan. Hienoa, että sanoit noin kivasti. Ihanaa, kun kehuit toista.

Koen jonkinmoista ristiriitaa siinä, että tehtäväni on kasvattaa lapsia karttamaan vihapuhetta ja kiusaamista maailmassa, jossa monet aikuiset harrastavat sitä kaiken joutoaikansa. Somessa ja nettilehtien kommenttipalstoilla kohteliaisuus, myötätunto ja hienotunteisuus loistavat liian usein poissaolollaan. Kaikki asioita, joita yritän oppilailleni joka päivä opettaa. Vähän sama kuin autokoulun opettaja opettaisi liikennesääntöjä autokoulussa ja sitten joutuisi lähettämään nuoret kuljettajat liikenteeseen, missä puolet kuskeista ajaisi aivan mielivaltaisesti vasenta ja oikeaa kaistaa. Saattaisi autokoulun opettajaakin pikkuisen turhauttaa.

Viime aikoina olen pettynyt suomalaiseen journalismiin, joka sekin on alentunut kiusaamista muistuttavalle tasolle. Maria Nordinin tietoisuustaitokurssista on levitetty semmoista diipadaabaa valtakunnan ykkösaviisissa, etten antaisi oppilaitteni kirjoittaa moista edes luokkalehteen. Jos Helsingin Sanomien toimittaja kirjoittaa kritiikkiä kurssista, jota ei ole käynyt ja kirjasta, jota ei ole lukenut, pisteitä ei juuri heru. Toimittajan pitäisi perustaa juttunsa muulle kuin huhupuheille ja pysyä puolueettomana. Nyt jo otsikosta paistoi toimittajan asenteellisuus. Olen itse käynyt tuon mainitun kurssin (jota minulle suositteli muuten ylilääkäri ja yleislääketieteen professori!) ja lukenut kirjan, ja todennut molemmat äärettömän hyödyllisiksi työvälineiksi elämässä kasvamisen polulla. Koska kasvamassa me täällä olemme ja joskus se kasvaminen tuntuu kovin pelottavalta. Kasvaminen pelottaa, koska se tarkoittaa muutosta, ehkä koko ajattelun perustuksien muuttumista. Tai ainakin omien uskomuksien vaihtumista tarkoituksenmukaisempiin.

Ihmettelen aikuisten ihmisten tarvetta kritisoida somessa ja kommenttipalstoilla kirjaa, jota he eivät ole lukeneet ja kurssia, jota he eivät ole käyneet. Kaikki asiayhteydestä irrotetut sitaatit voidaan käsittää pahasti väärin, jos kokonaisuutta ei ymmärrä. En itsekään ollut aluksi mikään Maria Nordin -fani, itse asiassa tyyppi hämmensi minua aika lailla. Ostin kurssin, koska se oli aluksi erittäin edullinen, ja ajattelin, että katsotaan nyt, mitä huuhaata tämä on. Ei siis mitään kukkaisia odotuksia. Kurssin jälkeen oli pakko todeta, että omien uskomusten ravisteleminen teki taas kerran hyvää ja avasi maailmasta ihan uusia ulottuvuuksia. En parantunut ihmeellisesti ja yhtäkkiä, mutta olen päässyt kosketuksiin omien tukahdutettujen tunteitteni kanssa – ja se on itse asiassa tie paranemiseen tai ainakin parempaan elämään. En vaihtaisi tätä kokemusta mihinkään (tai no, yhteen vaihtaisin ja se liittyy lapseeni) ja olen kiitollinen, että uteliaisuuteni pakotti perehtymään Marian kurssiin.

Yksi kurssin (ja kirjan) anti on toimiminen aina rakkaudesta käsin. Jos tekee mieli arvostella kovin sanoin toista ihmistä tai ihmisryhmää, ei toimi rakkaudesta vaan pelosta käsin. Jos haluaa syyttää jotakuta asiavirheistä perehtymättä koko asiaan, ei toimi rakkaudesta käsin. Jos haluaa mustamaalata jonkun tyypin, ei toimi rakkaudesta käsin. Kirjan sanoma oli lopulta melko raamatullinen olematta mitenkään uskonnollinen. Eikä se mielestäni ollut ainakaan huono asia, koska juuri rakkauttahan tämä maailma tarvitsee lisää. Enkä nyt tarkoita mitään romantiikkaa (niin kivaa kuin se onkin) vaan arkipäivän hyviä tekoja, toisten elämän helpottamista, hyvän mielen sanoja. Niitä samoja asioita, joita yritän joka päivä oppilailleni opettaa.