Päivitys käynnissä

Olin odottanut joululomaa hartaasti kuin lapsi joulupukkia. Suunnittelin, millä kaikella herkuttelisin, mitä kivaa puuhailisin ja mitä kaikkea liikuntaa harrastaisin. Pettymyksekseni kaikki suunnitelmat vedettiin vessasta alas, kun sairastuin heti loman alussa kolme viikkoa kestävään superflunssaan. Loma meni pyjamassa sohvalla maaten ja kaksi nenäliinapakettia niistäen. Olen aina ollut umpisurkea sairastaja. Poden taudin lisäksi syyllisyyttä, huonommuuden tunteita, häpeää, katkeruutta, ärtymystä, kärsimättömyyttä, pettymystä ja kaikkea turhanpäiväistä. En tälläkään kertaa löytänyt sairastamisesta oikeastaan mitään hyvää. Yritin kyllä ajatella, että ehkä kaiken monen vuoden pinnistelyn jälkeen tarvitsin totaalisen pysähdyksen, enkä tietenkään olisi suostunut lomallani pelkästään lepäämään ilman kuumetta.

Tänään törmäsin somea selaillessani vielä parempaan selitykseen: ihminenkin tarvitsee ajoittain päivitystä, joskus kevyempää, joskus perusteellisempaa, ja sairastuminen on kehon tapa kertoa, että ”homma seis, päivitys käynnissä”. Teorian nerokkuus iski tajuntaani pienellä viiveellä, joten en enää löytänyt tuon oivalluksen äitiä, mutta omani se ei siis ole. Tosin ajatus lähti siitä lentoon ja aloin miettiä päivitysasiaa ihan tosissani. Jospa keho oikeasti päivittyy sairastamisen aikana (ja nyt en tarkoita mitään kuolemanvakavia tauteja vaan flunssia ja sen tapaisia). Jospa keho onkin ennen sairastumista tullut ”vanhoissa asetuksissaan” tiensä päähän ja sairauden tarkoituksena on nollata tilanne. Tervehtymisen myötä keho on taas uudistunut ja vanha kuona ja ummehtuneet ajatusmallit palaneet poroksi.

Tuolle selitysmallille ei varmaankaan löydy tieteellistä pohjaa, mutta enpä ole sellaista hakemassakaan. Haen sairastamiseen uutta, parempaa asennetta, joka tekisi sohvalla makailusta astetta helpompaa. Itselleni tuli nimittäin välittömästi parempi mieli sairausjaksosta, kun vain vain ajattelinkin sitä perusteellisena päivityksenä enkä viheliäisenä piinana. Pakko myöntää, että myös asenteeni oli sairastelun jälkeen uudistunut (päivittynyt!): oli ihanaa olla pystyssä, oli ihanaa pukea vaatteet, oli ihanaa päästä kauppaan!

Päivitysprosessin aikana ehdin katsoa kaikki mahdolliset vähänkään kiinnostavat sarjat. Huonoja tai kauhean synkkiä en viitsinyt seurata alkua pidemmälle, joten kolmessa viikossa minusta pätevöityi jonkin sortin hömppäviihteen suoratoistomaisteri. Tässä teille vinkkinä muutama helmi:

Emily in Paris (Netflix)

Bridgeton (Netflix)

Meidän kesken (MTV)

Dag & nat (Areena)

Carmen-kiharat (Areena)

Ivalo (Areena)

Eroja ja avioeroja (Areena)

Jälkiloiste (Areena)

Jos tauti pakottaa sohvan pohjalle, voit turvautua ylläolevaan listaan ja muistaa tämän:

päivitys (Wikisanakirja) = ajan tasalle saattaminen; uusi versio, joka uudistaa toiminnallisuutta tai korjaa virheitä.

Tee tänä vuonna toiseksi parhaasi

Jokainen meistä on kuullut hyvää tarkoittavan, armolliseksi tsempiksi aiotun lausahduksen ”kunhan teet parhaasi, se riittää”. Oikeasti lause pitäisi kuitenkin kieltää, koska se ajaa ihmisiä uupumuksen tielle ja vähintäänkin jatkuvaan tyytymättömyyteen. Milloin ihminen on tehnyt parhaansa? Mistä tietää, ettei olisi pystynyt vieläkin parempaan? Milloin voi tyytyväisenä taputtaa itseään olalle ja todeta, että ihan parhaani tein? Kun raahautuu itkien töistä kotiin eikä jaksa enää edes nukkua? Vai kun kaatuu uupuneena tehtävänsä ääreen?

Kun tunnollista (saati perfektionistia) pyytää tekemään parhaansa, rima kohoaa niin korkealle, ettei sitä ihmissilmä enää näe. Vaativuuden ja itseruoskinnan kehä on valmis. Tunnollinen ei huokaise helpottuneena, että huh, parhaani tein ja valmista tuli. Koska paras ei valmistu koskaan. Aika vain loppuu ja huonommuuden tunteet vyöryvät yli. 

Parastaan ei oikeastaan kannattaisi edes tavoitella. Parhaan yrittäminen paineistaa tekemisen eikä lopputulos ole siten lähelläkään tavoiteltua saati parasta. Se kuuluisa bravuurikakku tarttuu vuokaan, vaikka häihin piti leipoa komeinta ikinä. Juhlakampauksesta tulee pelkkää suttua, vaikka lenkin jälkeen onnistui aivan nappiin. Voimia kuluu ja sutta tulee. Siksi kannattaisikin tehdä aina korkeintaan toiseksi parasta. Aloittaa sillä ajatuksella, että tänään tulee sellaista semihyvää tulosta, ei parasta, mutta ehkä toiseksi parasta. Tekeminen rentoutuu, piiskuriego vaikenee, sielu uskaltautuu mukaan ja lopputulos saattaa yllättää erinomaisuudellaan. Parhaansa tekeminen tappaa ilon ja luovuuden, toiseksi parhaan tekeminen voi palauttaa sen.

Tietenkin voi ajatella, että teemme aina parhaamme, senhetkisten voimavarojen ja kykyjemme mukaisen parhaamme. Mutta siihen ei tarvita mitään paineistavia tsemppejä. Uskon, että todellisen parhaansa voi tehdä vain rimaa laskemalla, flown viemänä ja inspiraation innoittamana. Siksi parhaansa tekemisen kehotukset ovat joutavia, elleivät peräti vahingollisia. Kannattaa mieluummin kehottaa nauttimaan tekemisestä ja luottamaan itseensä.

Presidenttimme lausui uudenvuodenpuheessaan kauniit ja toiveikkaat sanat: ”Uusi hyvä voikin olla entistä parempi.” Tuo lause jäi soimaan korviini ja jostakin syystä muokkautui muotoon: ”Hyvä voikin olla priimaa parempi.” Siitä mieleeni muistui, että aitoihin, itämaisiin mattoihin jätetään aina tahallaan vähintään yksi virhe, jotta ”paha pääsee ulos ja pyhä sisään”. Että ihan siksikin kannattaa välttää priiman tekemistä. Ihanaa, inhimillisyyden vuotta kaikille!

Teksti on julkaistu Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä 4.1.2019.