Erilainen toukokuu

Tyttären sairaus on suistanut elämämme raiteiltaan – ja toisaalta asettanut juuri oikeille raiteille. Väitin vielä joku aika sitten, ettei lapsen sairastuminen opeta mitään muuta kuin sen, että elämä on tavattoman epäreilua ja kohtuuttoman rankkaa. Tänään tajusin, että jotakin muutakin olen silti puolivahingossa oppinut.

Tänä keväänä en ole töistä ollenkaan niin väsynyt kuin yleensä toukokuussa. Muina keväinä olen pörrännyt näihin aikoihin ylikierroksilla kuin sokerihumalainen kärpänen ja singahdellut pitkin seiniä kunnes olen kaatunut puolikuolleena sänkyyn. Töissä olen stressannut kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta ja unohdellut ja hukannut tavaroita ja stressannut siitä lisää. Olen pyöritellyt arvosanoja ja sanallisia arviointeja yötolkulla – vain muuttaakseni ne kaikki taas ennalleen aamulla. Olen muuttanut kevätjuhlaohjelman kuviot viime metreillä ja stressannut, ehtivätkö oppilaat omaksua niitä ollenkaan. Olen askarrellut oppilaille kauniita kortteja todistuskuoreen – ja huomannut niiden olevan kuoressa vielä elokuussa, kun todistuksia palautetaan kouluun. Vaan tänä keväänä kaikki on toisin.

Huomaan viihtyväni töissä kuin kivassa kesäkerhossa. En stressaa mistään, koska kaikki on töissä ihan hyvin. Oppilaat eivät saa minulta kortteja, mutta he ovat saaneet aikani ja huomioni koko vuoden. Kevätjuhlaohjelma oli valmis jo joulukuussa. En tosin tiennyt sen silloin olevan kevätjuhlaohjelma, mutta nyt se on. Oppiaineissa on opiskeltu kaikki tarvittava, ja oppilaiden kanssa on mukavaa. Arvosanoja pitää vielä miettiä, mutta sekin tuntuu peräti kiinnostavalta. On itse asiassa valtava lahja ja siunaus, että kykenen käymään töissä. Että minulla on työ, josta tykkään ja jonka jollakin tavalla hallitsen.

Tähän tilaan päästäkseni tarvitsin karuista karuimman kokemuksen: oman lapsen vakavan sairauden. Joka aamu polkaisen pyörällä kuin portaalin läpi: toisella puolella portaalia olen aikuisen lapseni epävirallinen omaishoitaja ja toisella puolella olen iloinen opettaja. Jotta jaksan ja selviän, tarvitsen portaalin ja työni. Tarvitsen iloisen, hektisen, ihanan arvaamattoman ja puuhakkaan työni. Monena tuntina päivässä en ehdi ajatella, mitä on portaalin toisella puolella. Ja toisaalta: siellä toisella puolellakin työasioiden ajattelu on kevyttä kauraa. Juuri tarkistin yhteiskuntaopin kokeet tässä keittiön pöydän ääressä yhdeksältä illalla ja ajattelin, että oikeastaan aika kivaa ja mielenkiintoista.

Ymmärrän toki, että tilanteeni on poikkeuksellinen eikä muutos ole ehkä ihan kestävää laatua. Olen kuullut muiltakin kriisin keskellä eläviltä, kuinka arki alkaa maistua ihmeellisen ihanalta. Pyykinripustus tuntuu kylpyläreissulta ja roskapussin vienti pikkuiselta retkeltä. Toivon toki, että jotakin uudesta asenteesta jäisi pysyväksi – ja samalla odotan ja kaipaan ihan vietävästi arkea, jossa kengännauhan katkeaminen on katastrofi ja kokeiden korjaaminen illan piina.

10 asiaa, jotka viisikymppinen on oppinut elämästä

Viisikymppisenä elämänkoulua on käyty jo niin kauan, että on pakostikin oppinut jotakin. Elämänkouluja on monenlaisia, ja tässä erityisessä yksityiskoulussani olen oppinut ehkä eri asioita kuin joku toinen omassa erityisessä yksityiskoulussaan. Jokaisen on lopulta tallattava oma polkunsa itse, mutta jospa jokaisen ei tarvitsisi ainakaan samoihin juurakoihin kompastua. Seuraavat 10 asiaa ovat sellaisia, jotka olen oivaltanut tärkeiksi, ja jos et vielä ihan viisikymppinen olekaan, niin ota opiksesi. Saat elämässä etumatkaa – ja saatat päästä helpommalla kuin se, joka on joutunut ihan oman peräpuskurin kautta opettelemaan tuon kaiken.

1) Ihmiset tekevät virheitä. Sinä olet ihminen.

2) Naura aina, kun voit. Paljon. Etenkin itsellesi.

3) Kehu myös ääneen. Älä pelkästään ajattele.

4) Armahda. Älä kanna kaunaa, se myrkyttää mielen ja rumentaa naaman.

5) Tiedosta, mitä syöt. Se vaikuttaa kaikkeen. Mutta muista myös herkutella!

6) Kun mukaan pitää ottaa tärkeitä papereita, tarkista kahdesti. Silmillä. Koiran passi tuntuu käteen samalta kuin ihmisen.

7) Jos kolhit auton betoniporsaaseen, kiitä. Betoniporsas olisi voinut olla joku elävä.

8) Tee asioita, joista tulet iloiseksi. Älä niitä, joita luulet, että pitää.

9) Laita juhlapäivinä itsesi juhlakuntoon ensimmäiseksi. Papiljottipäisenä pyjamanoitana ei ole kiva ottaa vastaan etuajassa tulleita vieraita, vaikka ovenkahvat kiiltäisivät kuinka.

10) Muista, että kaikki menee ohi. This too shall pass.

Muistan liian monet juhlat, joissa pöytä on notkunut herkkuja, koti on kiiltänyt puunattuna (no siis arkeen verrattuna…), lapset ovat liehuneet juhlamekoissaan tukat letitettyinä, ja äiti viikannut servettejä paitulissa ja papiljoteissa, kun ovikello soi ja ensimmäiset vieraat saapuvat. Ei enää ikinä sellaista, kiitos. Tämä äiti on nykyään juhlavalmis ennen kuin yksikään kahvikuppi on pöydässä tai kakku koristeltu (okei, eipä tarvitse enää pukea lapsiakaan, mutta nuoret äidit: olkaa viisaampia kuin minä). Paljon mukavampi sitä paitsi puuhastella keittiössä juhlapäivänä huoliteltuna kuin pyjamanoitana.

Kaikki kymmenen kohtaa on kantapään kautta ja ihan itse elämällä opittuja, ei elämäntaito-oppaasta poimittuja. Aika monen numeroidun kohdan taakse kätkeytyy enemmän tai vähemmän kyyneleitä – joskus ihan pelkästään hervottomasta nauramisesta. Listan käyttöohje kuuluukin: Noudata kirjaimellisesti kohtia 1-10 koko loppuelämäsi – ja aina kun et pysty, palaa kohtaan yksi. Koska aina voi aloittaa alusta – tai laatia oman listan.  

Julkaistu Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä 19.6.2016