Kun opevuosia on takana yli kolmekymmentä, pysähdyin miettimään, mitä tällä kokemuksella haluaisin sanoa nuorelle itselleni, sille uransa alussa olevalle opettajalle. Sain nuorena opena toki paljonkin hyviä neuvoja ja apua, mutta seuraavat neuvot tällainen tunnollinen suorittaja olisi oikeasti tarvinnut:
- Mieti, mitä voit jättää tekemättä.
Opettajan työ on sellainen sirkusareena, että itsensä voi uuvuttaa helposti viikossa, jos yrittää koko ajan pitää kaikki pallot ilmassa. Heti alussa kannattaa opetella kullanarvoinen karsimisen taito. Vastavalmistuneelle se on tietenkin haastavaa, kun ei vielä oikein hahmota, mikä on vähemmän tärkeää kuin joku toinen. Mutta jos jokin projekti tai kuvistyö tuntuu liian kuormittavalta eikä ole pakollinen, jätä väliin. Joskus voi jättää koko kuviksen (tai muun oppiaineen) väliin, jos tulee muuta tärkeämpää tilalle. Aika monessa kohtaa voi ihan itse helpottaa omaa työtään. - Uskalla olla huono.
Välillä on ihan ok olla huono. Silloin oppii, mikä ei ainakaan toimi luokassa ja omassa opettajuudessa. Samalla oppii armollisuutta ja inhimillisyyttä. Oppilaillekin on tervettä nähdä, että aina ei mene ihan putkeen – edes opettajalla (muillehan se ei ole uutinen, mutta lapsille tuntuu yhä olevan). Professori Juha T. Hakalan mukaan useimmissa töissä riittää seiskan taso, mikä suojelee ihmistä uupumukselta. Tässä tapahtuu itse asiassa yleensä hassu paradoksi: kun sallii itselleen huonot oppitunnit, tekeminen rentoutuu ja tunneista tuleekin parempia! - Löydä oma Juttusi.
Itse en vastavalmistuneena yhtään tiennyt, mikä on Juttuni. Puursin ja ahersin ja vakoilin muilta mallia (toki hyödyllistä sekin!), vaikka minulla olisi koko ajan ollut omat Juttuni. En vain tajunnut, että ne olivat niitä. Olin harrastanut tanssia pienen ikäni ja rakastin sitä yhä. Musiikin ja liikkeen yhdistäminen olikin the Juttu. Olin aina rakastanut riimittelyä ja piirtämistä, joten niistäkin tuli opettajan työni kultakimpaleita. Käytä opetuksessasi siis paljon sitä, minkä osaat ja mitä rakastat. Kun opettajalla on kivaa, oppilaillakin on kivaa (tai ainakin kivempaa). Sitä paitsi ihminen ei uuvu tehdessään sitä, mitä rakastaa, vaikka tekisi sitä paljonkin. Siksikin on tärkeää raivata tilaa omille jutuilleen. Joku voi ajatella, ettei minulla ole mitään Juttua, mutta opettajan työ on niin monipuolista, että uskoisin kaikille löytyvän omia juttuja: tarinoiden kertominen, käsityöt, opetuskeskustelut, säveltäminen, maalaaminen, digimaailma, matemaattiset ongelmat, kartat, eräjormailu, pelit ja leikit, mindfulness, saduttaminen, draama, you name it! - Kohtaa lapset.
Sanoisin nuorelle itselleni myös, että muista kohdata ne lapset. Jos joku tunti menee kokonaan siihen, että juttelette kuulumisia tai puratte jotakin välituntikonfliktia, hyvä niin. Se on silloin ja siinä hetkessä tärkeämpää kuin ne sanaluokat tai allekkainlaskut. Harva sitä paitsi pystyy vastaanottamaan mitään uutta oppia, jos mielessä kuohuu välitunnin tai viikonlopun asiat.
Olen oppinut oheisten neuvojen tärkeyden tietenkin kantapään kautta. Vuosikausia yritin vimmaisesti olla hyvä opettaja. Sitten tuli sellaisia elämäntilanteita, etten yksinkertaisesti enää kyennyt enkä jaksanut. Oli pakko astua itse kyhäämältäni (huojuvalta) jalustalta alas lattialle ja ihan itselleni sopiviin saappaisiin. Kun aloin olla enemmän minä ja enemmän läsnä, hommat alkoivatkin soljua yhtäkkiä puolta vähemmällä vaivalla. Kun luovuin puskemisesta ja puristamisesta, päästäni alkoi pulputa ideoita aivan itsestään. Töihin oli kiva ja kiinnostava mennä, koska yhtään en aamulla tiennyt, mitä päästä sinä päivänä pulpahtaisi (toki jokin suunnitelmakin oli, mutta niillä oli tapana muuttua lennossa). Toisinaan päästä tietenkin pölähtelee pelkkiä pölypalloja ja läsnäolokin pätkii ja takkuaa, mutta se ei haittaa, koska tiedän jo, että lääke siihen on tehdä silloin vähemmän eikä enemmän.
Kuva on Maaretta Tukiaisen Hyvän mielen korteista.
Nuttu nurin, onni oikein 