Tänään ihailin metsälenkillä marraskuisia paljaita puita, kauniita, puhtaita runkoja ja hentoja, huurteisia heinänkorsia. Koko ajan vaivasi, että marraskuisella metsällä tässä silmieni edessä oli jotakin sanottavaa. Siinä se seisoi puhuttelevana ja hiljaisena, paljaana ja levollisena. Ja yhtäkkiä valkeni.

Marraskuulla ja kivillä on ollut minulle asiaa koko elämäni. Olen keräillyt kiviä, ihaillut, kuvannut ja silitellyt. Kivet ovat kutsuneet minua pysähtymään ja rauhoittumaan. Marraskuu tekee samaa. Se on tuntunut joka vuosi lempeältä syliltä, johon tekisi mieli käpertyä, mutten ole oikein ymmärtänyt, miksi. Marraskuu lepää omassa rauhassaan vailla suorituksia tai yrittämistä, se ei viserrä eikä viekoittele, ei leisku eikä lepata. Marraskuu on. Ja minunkin pitäisi.

Marraskuun paljaus muistuttaa aitoudesta. Omana, paljaana itsenä oleminen riittää. Ei tarvita ihmeellisiä suorituksia tai satoja tykkäyksiä, että olisi rakastettava. Levollinen, riisuttu marraskuu vetää minua puoleensa. Samoin tekee ihminen, joka on marraskuun kaltainen, ei synkkä (koska minun marraskuuni ei ole synkkä), vaan paljas, aito ja levollinen. Kun ihminen oppii marraskuulta sen, minkä marraskuu aina tulee meille opettamaan, alkaa elpyminen, omaksi itseksi kasvaminen ja omassa itsessään lepääminen.

Kesän kauneus on helppoa, samoin kimmeltävien hankien tai hehkuvan ruskan. Marraskuun kauneus on syvempää laatua, se näyttää, mitä on kaiken alla. Koristelematon totuus, karu kauneus, jonka paljaudessa on jotakin pyhää. Ihmisissäkin minua on alkanut viehättää karumpi, elämän muovaama kauneus. Sellainen, josta huokuu aitous ja itsessään lepääminen. Sellaiseen ihmiseen kauneus tarttuu kuin huurre heinänkorteen. Marraskuinen kauneus.

Marraskuu on niin viisas, että siitä pitäisi tehdä ihmiskunnan esikuva. Marraskuisuus olisi kehuista kaunein. ”Siinä vasta marraskuinen tyyppi”, sanottaisiin ja tarkoitettaisiin levollista ja aitoa ihmistä. Tyyppiä, joka ei yrittäisi esittää eikä suorittaa. Olisi vain. Ihan niin kuin marraskuu. Ihanaa marraskuuta, tyypit!

Julkaistu Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä 21.11.2018.