Varoitan heti alkuun, että teksti saattaa järkyttää nuorempia lukijoita, joten alaikäiset, siis alle 50-vuotiaat, voivat mennä vaikka baariin tai nuorisotalolle tai minne siinä iässä nyt mentiinkään. En muista. Vanhemmille lukijoille puolestaan tulee selkeät ohjeet, kuinka viisikymppisenä koostat onnistuneen pikkujouluiltasi, jos semmoiset on vielä pitämättä tai ihmettelet, mikä meni edelliskerralla pieleen.

Viisikymppisen pikkujouluilta alkaa siitä, että ovi laitetaan lukkoon ja varmistetaan, että puhelin ei soi eikä ovikello toimi. Sen jälkeen riisutaan kaikki vaatteet pois. Sitten puetaan päälle villasukat ja pyjama tai onepiece tai joku vaate, jossa tuntuu samalta kuin alasti paitsi lämpimämmältä. Seuraavaksi sammutetaan valot ja sytytetään kynttilöitä. Lämmitetään glögi. Kaivetaan kaapista joulupipareita ja sinihomejuustoa tai ihan vaikka vain suklaata. Tai vaihtoehtoisesti molempia tai ei kumpaakaan. Sitten alkaa varsinainen pikkujouluohjelma. Jota ei siis ole. Ja siinä juuri piilee näiden parhaiden pikkujoulujen ihanuus: Ei ole mitään ohjelmaa eikä tekemistä! Aah ja oih. Niin superylellistä ja kiireetöntä ja pikkujoulujen aatelia.

Jos haluaa, mukaan voi tietenkin ottaa yhden kumppanin, mutta ehdottomasti vain yhden. Suuremmalla joukolla näistä pikkujouluista katoaa idea ja ihanuus. Nyt joku varmaan miettii, että jaahas, tämä on näitä introverttien ja ihmiskammoisten juttuja, vaan kun ei ole. Rakastan ihmisiä, minulla on mahtavia ystäviä ja ihania sukulaisia, mutta jostakin kumman syystä myös tämmöinen ekstrovertimpikin alkaa viisikymppisenä kipeästi kaivata hiljaisuutta ja tyhjää tilaa. Pikkujouluilta ihmisiä täynnä olevassa ravintolassa kuulostaa pelkästään painajaiselta, jollaisia välttelee viimeiseen asti. Juhlavista juhlavinta voikin olla ilta itsensä kanssa.

Tämä olisi järkyttänyt minuakin nuorempana. Ehkä säälittänytkin hiukkasen, että tuommoiseksi on elämä kutistunut. Sohvan nurkassa nysväämiseksi. Silloinpa sitä ei tiennyt, kuinka kallisarvoista on oma aika, hiljaisuus ja se, että kukaan ei vaadi sinulta mitään. Nyt noissa ikiomissa viisikymppispikkujoulussani oikein hykertelen onnesta, tuntuu kuin suonissani virtaisi hunajaa ja ilma olisi täynnä onnellisuuseliksiiriä. Näiden pikkujoulujen jälkeen päätä ei kivistä eikä askel paina. Näiden pikkujoulujen jälkeen huominen on hyvä päivä, ja joulu sanoista suloisin. Tulkoon joulu.

Julkaistu Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä 9.12.2016